Itä-Helsingin ortodoksit ry järjesti 6.–8.9.2013 jo perinteisen pyhiinvaelluksensa Syvärin luostariin. Matkaan osallistui 19 pyhiinvaeltajaa, ja hengellisenä johtajana toimi isä Jyrki Penttonen. Kesäinen aurinkoinen sää loi matkalle erityisen lempeät ja valoisat puitteet. Lähtö tapahtui omalla tilausbussilla varhain perjantaiaamuna. Edellisellä viikolla olimme saaneet viettää pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen (1448–1533) temppelijuhlaa kappelissamme Mellunmäessä – 480 vuotta pyhittäjän tuonilmaisiin menosta. Pyhittäjän ikoni asetettiin nyt bussimme etulasia vasten turvaamaan matkaamme. Rajamuodollisuudet sujuivat kohtuullisen ripeästi, ja Viipurissa lounastimme vuonna 2009 avatun Victoria-hotellin modernissa ravintolassa. Aikaa jäi myös ostosten tekoon torilla ja kauppahallissa sekä pieniin kävelyretkiin. Matkalla Pietariin poikkesimme Kivennavalla Lintulan luostarissa. Sodissa tuhoutuneen Pyhän Kolminaisuuden kirkon rakennustyöt ovat viime kesän aikana edenneet ripeästi. Säilyneen kivijalan päälle on noussut luostarin vanhojen piirustusten mukainen kirkko. Pyhäkkö on jo melkein valmis, ja siellä voidaan toimittaa jumalanpalveluksia. Paikallinen nunna esitteli meille kirkkorakennuksen. Lauloimme kirkossa ja muistoristillä.
Pietarista Laatokan itäpuolelle
Ohjelmaamme oli sisällytetty yöpyminen Moskova-hotellissa Pietarissa, koska samalla voitiin kätevästi hankkia hotellin naapurissa sijaitsevasta kirkollisesta kaupasta lyhty ynnä muuta tarpeellista kappelillemme sekä kierrellä Aleksanteri Nevskin lavrassa, jonka 300-vuotisjuhlat olivat tulossa 12. syyskuuta. Söimme maittavan illallisen tyylikkäässä georgialaisessa ravintolassa. Lauantaiaamuna edessämme oli ensin noin 200 kilometrin ajomatka Lotinapellon piiriin ja 1400-luvulla perustettuun Ojatin luostariin. Ojattijoen varrella sijaitsevan luostarin aiempi nimi on ollut Ostrovskin luostari. Se toimi vuoteen 1764 asti pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen luostarin alaisuudessa ja sai sen jälkeen itsenäisen aseman. Erityisen kiintoisaksi pyhiinvaeltajillemme paikan tekee toisaalta se, että nuoruudessaan Aleksanteri Syväriläinen, tuolloin vielä nimeltään Aamos, kävi rukoilemassa Ostrovskin luostarin kirkossa, ja toisaalta että sittemmin sinne on haudattu pyhittäjä Aleksanterin vanhemmat Sergei ja Varvara – maallikkonimiltään Stefan ja Vasilissa (Vassa). Puinen Kristuksen kirkastumisen kirkko (1782/1836), jossa vanhempien haudat aiemmin sijaitsivat, on tuhottu neuvostoaikana ja kirkon paikalle on nykyään pystytetty muistoristi. Haudat ovat läheisessä pikkukappelissa. Kävimme hartaina kumartumassa hautapaasien ääressä. Kivinen Jumalanäidin temppeliinkäymisen kirkko vuodelta 1817 on säilynyt. Kirkossa minua erityisesti kosketti harvinainen oman nimikkopyhäni, neitsytmarttyyri Loukian (Lucian) ikoni. Luostarin lähellä on pieni kastelammikko ja lähdekaivo, josta pyhiinvaeltajat saavat ottaa mukaansa vettä. Vallankumouksen jälkeen lakkautettu Ostrovin miesluostari avattiin uudelleen vuonna 1992, ja se on siitä lähtien toiminut nunnaluostarina. Koko luostarialue lukuisine rakennuksineen on viime vuosina huolella entisöity.
Syvärin luostarissa
Bussin ikkunan ohi vilistävät metsämaisemat toivat mieleen isäni, joka jatkosodan aikaan taisteli Syvärillä, mutta sai onneksi palata kotiin hengissä. Karjala herättää ajatuksia ja muistoja, ja pitkän bussimatkan aikana ennättää mietiskellä. Se onkin pyhiinvaelluksen yksi tarkoitus. Lopulta kolmen aikaan iltapäivällä Syvärin luostarin kaksi luostarikompleksia seisoivat hohtavanvalkoisina edessämme, samalla paikalla kauniin Roshtshinskoe-järven rannalla, jonne pyhittäjä Aleksanteri Syväriläinen oli aikanaan asettunut yksinäisyyteen kilvoittelemaan ja jonne vähitellen alkoi syntyä luostariyhteisö. Pyhiinvaellukseni Syvärin luostariin oli järjestyksessään jo kolmas, mutta aina kohtaamisen tunne on ollut yhtä sykähdyttävä. Lauantai-iltana osallistuimme vigiliaan vanhan luostarikompleksin Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Kolmihuippuisen kellotornin lukuisat kellot kajahtelivat juhlavasti. Seitsemän nuoren miehen muodostaman kuoron harras laulu täytti ylt’ympäriinsä maalatun kirkkosalin, ja palveluksessa rukoili runsaasti pyhiinvaeltajia. Pyhä Kolminaisuus ilmestyi aikoinaan näyssä kolmen enkelin hahmossa Aleksanterille, ja rakenteilla ollut kirkko päätettiin sen tähden omistaa Pyhälle Kolminaisuudelle. Vanhan kirkon tilalle rakennettiin 1696–1698 uusi kivikirkko. Luostarialueen vanhin säilynyt pyhäkkö, Jumalanäidin suojeluksen kirkko (1533–1536), hehkui vierailumme iltana ilta-auringon valossa. Tuon Pokrovan kirkon paikalla Jumalanäiti oli ilmestynyt pyhittäjä Aleksanterille, kannustanut kivikirkon rakentamiseen ja luvannut aina suojella luostaria ja sen pyhiinvaeltajia. Luostarin varhaisimmat rakennukset, kuten Aleksanterin kelja, ovat aikanaan olleet puisia ja siksi ajan myötä kadonneet.
Liturgia ja pyhän Aleksanterin reliikit
Sunnuntaiaamuna suuntasimme Kristuksen kirkastumisen luostarikompleksiin. Sen vanhimmat säilyneet rakennukset ovat peräisin 1600-luvulta. Kävimme katumuksen sakramentissa ja osallistuimme Kristuksen kirkastumisen kirkossa (1695–1697) liturgiaan ja Pyhään ehtoolliseen. Jumalan armo kosketti. Välittömästi liturgian jälkeen toimitettiin pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen reliikkiarkun ääressä rukouspalvelus. Arkun lasikansi oli avoinna, ja saimme kunnioittaa ja suudella reliikkiä, pyhittäjän maatumatonta ruumista, joka on puettu munkin asuun. Paljaana ovat pyhittäjän vasen kämmenselkä ja molemmat jalkaterät. Monet, monet hartaat pyhiinvaeltajien salaisesti ajatuksissa lausutut rukoukset kohosivat korkeuksiin. Pyhittäjä Aleksanteri haudattiin 1533 Kristuksen kirkastumisen vanhan puukirkon alttarin oikealle sivustalle. Rakennettaessa uutta kivikirkkoa 1641 Aleksanterin maatumaton ruumis löydettiin arkusta ja reliikkien äärellä tapahtui lukuisia ihmeitä. Vuonna 1644 pyhäinjäännökset asetettiin tsaari Mikael Romanovin lahjoittamaan hopea-arkkuun ja jälleen 1878 uuteen pietarilaisten mestari Nikolai Gruzdevin hopeaseppien tekemään arkkuun. Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen luostarin arkisto vietiin Pietariin. Arkisto on nykyään tiedeakatemian Venäjän historian instituutin Pietarin osastossa. Pyhittäjän reliikit kuljetettiin Lotinapeltoon, jossa niille tehtiin lääketieteellinen tutkimus. Sen jälkeen ne palvelivat ”vallankumouksellisen uskonnonvastaisen propagandan tarkoitusperiä” Petrogradin / Leningradin / Pietarin sotilaslääketieteellisen akatemian anatomisessa museossa. Kun Syvärin luostari 1997 palautettiin takaisin Kirkon hallintaan, alkoi pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen pyhäinjäännösten jäljitystyö – ja ne onnistuttiin löytämään ja palautettiin marraskuussa 1998 luostariin. Siellä ne ovat jälleen antamassa voimaa rukoilijoille ja pyhiinvaeltajille. Syvärin luostarissa meidät otettiin lämpimästi vastaan. Kappelillemme lahjoitettiin muiden muassa ikoneita, öljyä ja parantava musta tossu, joka on koskenut pyhittäjä Aleksanterin reliikkiä. Se on saanut Mellunmäessä kunniapaikan pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen ikonin edessä. Toki kiersimme myös Aleksanterin vanhan kaivon päälle 1791 pystytetyssä kaivokappelissa juomassa parantavaa vettä ja Pyhän Kolminaisuuden ilmestymisen paikalle rakennetussa kappelissa ottamassa mukaan paikan pyhää hiekkaa. Sunnuntaina olikin jo paluumatkan aika. Poikkesimme virallisen ohjelman yli Staraja Ladogan ikivanhassa kauppakaupungissa. Vierailimme siellä Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumiselle omistetussa naisluostarissa, jonka alueella on säilynyt 1100-luvun kirkko. Uutta Kronstadtin ohitustietä kotimatka eteni ripeästi. Pysähdyimme toki vielä syömään Terijoen kauniiden rantojen ääreen. Pyhiinvaelluksemme jälkeen sain todeta, että monia ihmeitä matkalla tapahtui. Pyhittäjäisämme Aleksanteri rukoilee edelleen meidän kaikkien puolesta.
Seija Lappalainen, 2013