TIMO LEHTOSEN MATKAKERTOMUS SYVÄRIN LUOSTARIIN

Ortodoksina tulee tehtyä vuosittain jokin pyhiinvaellusmatka luostariin tai muuhun kirkolliseen kohteeseen. Näin olen käynyt säännöllisesti jossain päin joko Suomessa tai Venäjällä _ kuten syksyllä 2013. Kohteina ovat olleet etenkin luostarit, joista voin mainita Vanhan Valamon ja Konevitsan luostarit Laatokalla. Olen saanut mahdollisuuden tutustua Pietarissa Johannes Rilalaisen nunnaluostariin, jonne on haudattu kunnioitettu Johannes Kronsdtatilainen (1829 _ 1908). Hänet kanonisoitiin pyhäksi 1998. Moskovassa olen tutustunut Danielin ja Novodevitsin luostareihin ja Sagorskissa Pyhän Sergein Lavraan.Virossa olen käynyt Kuremäen nunnaluostarissa, jossa sain palvella alidiakonina Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksein toimittamassa liturgiapalveluksessa. Mieleen painuvin luostari oli Pihkovan Petserin luolaluostari ja mahdollisuus osallistua luostarin vuosittaiseen praasniekkaan eli temppelin nimijuhlaan ja kulkea ristisaatossa paikallisten naisten kukilla ja kasveilla päällystämää tietä pitkin Uspenian juhlassa. Käynti Petserin luostarin katakombeissa oli todella kokemus. Usean sadanmetrin käytävät on kaivettu hiekkapenkereeseen, sillä luostari on jokilaaksossa. Tällä matkalla oli mahdollisuus tutustua kirjailija Tito Collianderin taloon, jossa hän asui vaimonsa kanssa 1935 -luvulla, kirjoittaessaan romaania Ristisaatto. Museona toimiva talo sijaitsee luostarialueen lähellä luostaria. Syvärinjoella olen kahdesti kulkenut isolla jokialuksella, kun tein kaksi matkaa Pietarista Laatokan kautta Ääniselle ja Kizin saarelle. Edellä mainittujen matkojen lisäksi tein kulttuurimatkoja Neuvostoliiton aikana Moskovan ympäristön kulttuurikohteisiin, kuten Vladimiriin, Susdaliin ja Novgorodiin. Venäjänmatkoja on kertynyt passienleimojen mukaan yli 30 reissua.

Kohti Syväriä

Tämänkertainen pyhiinvaellus suuntautui Aunukseen Aleksanteri Syväriläisen luostariin. Matka alkoi Helsingin Mellunmäen pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen kappelilta varhain perjantai aamuna. Meitä oli 19 pyhiinvaeltajaa seurakunnasta lähdössä. Rajamuodollisuuksien jälkeen matka jatkui kohti Viipuria, jossa nautimme paikallisen lounaan. Käytiin ostoksilla vanhassa Viipurin kauppahallissa, josta löytyi paljon mielenkiintoista ja edullista. Matkamme jatkui kohti Terijokea ja Pietaria. Pysähdyimme välillä entisessä Kivennavan pitäjässä, vanhan Lintulan luostarin kohdalla. Tuhoutuneen kirkon paikalle oli noussut uusi kirkko. Poikkesimme sisälle ja lauloimme Kolminaisuuden troparin, sillä kirkko on pyhitetty Kolminaisuuden muistolle eli Helluntain juhlalle. Paikalla ollut nunna esitteli meille kirkkoa ja uudestaan alkanutta Lintulan luostarin toimintaa. Alkuperäinen Lintulan luostari perustettiin 1894, luostarin tukijoina toimivat ruhtinas Neronov sekä tsaarin hovin rippi-isä Johannes Kronsdtatilainen. Entinen luostarin kirkko tuhoutui 1939 sotatoimissa kun pommi osui kirkkoon ja nunnat pelastuivat täpärästi. Sodan jälkeen monien vaiheiden kautta vanhan Lintulan sisaristo asettui Heinävedelle. Matkamme jatkui Terijoen kautta Pietariin. Majoituimme hotelli Moskovaan, vastapäätä Aleksanteri Nevskin Lavraa _ täällä olen käynyt useasti, osallistunut palveluksiin ja ollut ryhmien kanssa vieraana. Majoittumisen jälkeen osa porukasta riensi Nevskiin palvelukseen ja osa joukosta lähti papin kanssa ostoksille kirkollisiin kauppoihin. Aleksanteri Nevskin Lavra, joka tarkoittaa suurta luostaria, viettää tänä vuonna 300-vuotisjuhlaa. Seuraavana aamuna bussin keula käännettiin kohti Aunusta ja Syvärin luostaria. Matkalla poikettiin pikaisesti Ojatin naisluostariin, laulettiin _Iloitse Jumalan äiti_ tropari. Kunnioitettiin pyhiksi julistettuja Aleksanteri Syväriläisen vanhempia Antoninaa ja Sergeitä, jotka on haudattu luostarin kirkon sivualttarin alle.

Syväri häämöttää!

Ojatista matkasimme kohti Syväriä, ohittaen Lotinanpellon kaupungin. Syvärin joen ylityksen jälkeen tienviitta osoitti matkaa olevan luostariin 10 kilometriä. Majoituimme luostarin uuteen hotelliin. Sitten vain reppu huoneeseen ja ulos tutustumaan 300 metrin päässä olevaan luostariin ja ympäristöön. Varsinainen luostarialue käsittää kaksi erillistä rakennuskokonaisuutta, Pyhän Kolminaisuuden ja Kristuksen kirkastumisen luostarit, jotka ovat noin 250 metriä erillään toisistaan, mutta ovat kuitenkin saman hallinnon alaisia eli yhtä luostaria. Luostari sijaitsee kauniilla paikalla, pienen Rostsinskoje-järven rannalla. Perimätiedon mukaan Pyhä Kolminaisuus ilmestyi Aleksanterille tällä paikalla, kun hän oli matkalla Valamoon munkiksi. Hänelle näin osoitettiiin tulevan luostarin paikka. Valamosta palatessaan 1487 hän asettui paikalle jossa Pyhä Kolminaisuus oli ilmestynyt hänelle. Vuosien kuluessa paikasta alkoi muodostua hänen ympärilleen yhteisö ja vähitellen luostari, jonka perustamisen on vahvistanut 1494 Novgorodin arkkipiispa Serapion. Hän nimitti Aleksanteri Syväriläisen tällöin luostarin igumeeniksi eli johtajaksi. Alkuaan luostarin kirkot ja rakennukset olivat puista. Tämän ensimmäisen Kolminaisuuden temppelin ympärille muodostui sitten Kristuksen kirkastumisen luostarialue. Myöhemmin puiset rakennukset korvattiin tiilisillä, rapattiin ja valkaistiin. Arkkitehtuuriltaaan luostarin kirkot ja ympärysrakenukset noudattivat pohjois-venäläistä arkkitehtuuria. Historian tietojen mukaan kivisen Kolminaisuuden luostarin alueen ja kirkon rakentaminen olisi aloitettu 1400-luvun lopulla ja kirkko valmistunut 1506 Lyhyen alueeseen tutustumisen jälkeen alkoivat kumeat kirkonkellojen lyönnit kutsua ristikansaa juhlapalvelukseen Kolminaisuuden kirkkoon. Pienen holvikaaren kautta kuljettiin itse Kolminaisuuden luostarin kehärakennusten ympäröivälle sisäpihalle. Alueen keskellä sijaitsi massiivinen valkoiseksi rapattu pyhäkkö. Kellojen soiton siivittämänä noustiin korkeat portaat ylös kirkkoa kiertävälle holvikäytävälle, josta käynti itse kirkkoon tapahtui, mahtavien ovien kautta. Sisään astuessa koki itsensä pieneksi ja nöyräksi, näiden maalausten ja korkeiden pilareiden ääressä. Täällä ovat sadat ja sadat munkit kumartuneet maahan ja suorittaneet kuuliaisuustehtäviään. Tilan akustiikka ja kaikki vanhat ikonit ja freskot kertoivat pyhiinvaeltajalle niin raamatun tapahtumista kuin Pyhän Aleksanterin elämästä.

Kolmen tunnin juhlavigilia

Tämä yli 500 vuotta sitten rakennettu kirkko oli restauroitu sisältä lähes valmiiksi. Alkuperäiset seinämaalaukset oli puhdistettu ja konservoitu. Kuvaseinä eli ikonostaasi, jossa 108 isoa ikonia, oli kunnostettu. Alkuperäiset ikonit olivat säilyneet ihmeellisesti lähes vuosisadan. Ajatellen sitä aikaa, jolloin paikka ei ollut kirkollisessa käytössä. Ulkoapäin rakennuksissa on vielä paljon korjaamista. Arkkitehtuuriltaan erittäin massiivinen pyhäkkö edusti vanhaa venäläistä keskeiskirkko tyyliä. Iso kellotorni oli myös korjattu ja vuonna 2006 sinne oli saatu 14 uutta kelloa. Luostarin ulkokehässä kiertävät rakennukset, joissa sijaitsevat veljestön keljat, keittiö, trapeesa eli ruokasali ja muut yhteiset tilat olivat osittain keskeneräiset, osittain myös täydellisessä rappiotilassa. Peltikatot oli uusittu, ulkoseinät rapattu ja kalkittu. Parhaillaan oli menossa ikkunoiden uusiminen ja tilojen sisäpuoliset korjaukset. Pyhiinvaellusmatkamme osui Juliaanisen kalenterin mukaan Jumalan synnyttäjän syntymän juhlaan. Lauantai-iltana vietettiiin juhlan aattoa. Luostarissa toimitettiin juhlavigilia joka kesti yli kolme tuntia. Kyllä siinä jalat oli kovilla. Toki itse kävin muutaman kerran istumassa kirkon perällä olevilla penkeillä. Upeata oli kuunnella tuota veljestöstä koostuvaa munkkikuoroa, jossa laulajia oli 30. Ikään kuin enkelikuoro olisi laulanut, miesäänissä oli mahtavuutta, mutta myös herkkyyttä. Aika ajoin tuntui ikään kuin olisi jossain konsertissa, niin upealta tuo munkkien veisuu kuulosti. Saimme palveluksen aikana siunauksen igumeeniltä. Kunnioitimme juhlan ikonia ja saimme kirkkoleipää juhlan kunniaksi. Meidän lisäksi paikalle oli saapunut Ilomantsista ortodoksiryhmä. Paikallista kirkkokansaa ja joukko venäläisiä pyhiinvaeltajia oli kanssamme juhlaa viettämässä. Palveluksen lopulla poistuin kirkosta ja suuntasin askeleet kohti Kirkastumisen luostarin kirkkoa, jossa oli mahdollisuus käydä kunnioittamassa pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen reliikkejä. Reliikit palautettiin luostarille 1998, kun luostari uudelleen avattiiin. Reliikkejä oli neuvostovallan aikana säilytetty Pietarissa ateismin museossa. Pyhät reliikit oli asetettu kauniiseen hopeiseen sarkofagiin, uskovaisten kunnioitettavaksi.

Kirkastumisen luostari

Kirkastumisen luostarin kirkot ja sen ympärillä olevat rakennukset ovat 1550-luvulta. Pihan keskellä on Kirkastumisen muistolle pyhitetty iso pääkirkko. Tämän yhteyteen on rakennettu pieni Sakariaan ja Elisabetin muistolle omistettu kappeli, jossa säilytetään pyhän Aleksanterin reliikkejä. Toisella puolella, lähes kiinni isommassa kirkossa, on pieni Pyhälle Kolminaisuudelle pyhitetty kirkko. Se on luostarialueen vanhin, alkuaan puinen. Pihalla on 1600-luvulta barokkityyliin rakennettu korkea kellotorni. Alueen keskellä on vanha hautausmaa, ja jäljellä on muutamia ristejä. Lisäksi pihalla on pieni kappeli, siinä paikassa jossa Aleksanterille ilmestyi p. Kolminaisuus hänen matkatessaan Valamoon. Rakennuskehässä olevat rakennukset ovat osittain kaksi- kolmikerroksisia. Kirkastumisen luostarin tiloissa on toiminut 1790- luvun alusta Aunuksen hiippakunnan keskus ja pappisseminaari, jonka toiminta päättyi 1801, jolloin se siirtyi Arkangeliin. Nykyään veljestö asuu korjatussa Kirkastumisen luostarin tiloissa. Neuvostoliiton aikana rakennuksissa oli mielisairaala sekä kehitysvammaisten suljettu laitos. Kolminaisuuden luostarin tilat ovat olleet vankileirinä vuodesta 1918 aina 1960-luvulle. Paluumatkalla Kirkastumisen kirkosta poikkesimme nauttimassa pyhitettyä vettä luostarin kaivosta. Lauantai-Ilta päättyi yhteiseen iltaruokailuun hotellin ruokasalissa.

Matkan kohokohta

Sunnnuntaina oli aikainen herätys kello kuusi, sillä varhaisliturgia alkaa jo kello seitsemän Kirkastumisen luostarin kirkossa. Koska olemme pyhiinvaellusmatkalla, oli tarkoitus osallistua ehtoolliseen. Tätä varten piti käydä paikallisen pappismunkin pakeilla _riehkillä_ eli synnintunnustuksella, sillä tämä on käytäntö Venäjän ortodoksisessa kirkossa. Vuorollaan sitten kukin papin kanssa keskustelemaan, jonka jälkeen _poklona_ maahan kumarrus ja siunauksen pyytäminen. Näin oli saatu lupa osallistua yhteen tärkeimmistä asioista pyhiinvaellusmatkalla, eli ehtoollisen sakramenttiin. Liturgiassa palveli kolme diakonia sekä useampi pappismunkki. Munkkiveljestö lauloi palveluksessa, mutta laulajia oli nyt vähemmän kuin vigiliassa. Paikalla olevien munkkien laulu oli kaunista kuultavaa ja vei ajatukset pois maalisista asioista. Vaikuttavin ja mieleen painuva kerubiveisu, _Heittäkäämme pois siis kaikki maalliset huolet &_ vei ajatukset palveluksessa rukoukseen. Liturgiassa myös kansa osallistui yhteisiin veisuihin kuten uskontunnustukseen ja Isä meidän -rukoukseen. Ehtoollisen jakamisen aikana kirkkokansa lauloi _ eli nämä ihanat _mummot_, huivipäiset naiset, joilla on kaunis ja rukouksellinen laulun sävel, laulu tulee sydämestä ja hartaudella korostamatta mitään. Vaikka kaikkea ei ymmärtänyt, niin kirkossa oli rukouksellinen tunnelma Kuuntelin myös papin ja diakonien resitointia. Jokainen sana, viimeinenkin tavu kuului aina kirkon perälle asti, ei tarvinnut höristää korviaan, mitä pappi lausuu. Ei tarvinnut äänentoistoa, vaikka kirkko oli iso ja korkea. Liturgia kesti lähes kaksi tuntia. Tämän jälkeen saimme yksinkertaisen aamiaisen hotellin ravintolassa. Vain pari palaa leipää, juustoa, makkaraa ja pienipala munakasta, kahvia tai teetä. Sitten vain kiiruusti matkamuisto-ostoksille ja repunhakeminen huoneesta. Aika oli lähteä kohti Suomea. Ennen lähtöä vielä yhteinen valokuva ja siunaus luostarin johtajalta. Vaikka tällainen pitkähkö bussimatka ottaa voimille, niin kokemus, sisäinen mielenrauha ja hengellinen anti antavat voimia tulevaan arkiseen aherrukseen.

Kotimatka

Jäi hiukanhaikea tunne, kun ylitimme Syvärinjoen. Pysähdyimme paluumatkalla Staraja Ladogassa Uspenian nunnaluostarissa, jossa meille esiteltiin sen kaksi kaunista kirkkoa. Tämä luostari on syntynyt nyt 2000-luvun alussa, eikä sillä ole aikaisempaa historiaa. Staraja Ladoga on viikinkiaikainen linnoituspaikka. Alueella on vielä jäljellä vanhan linnoituksen raunioita ja muurien jäänteitä. Matkamme jatkui Kiirovin valtatietä pitkin kohti Pietaria. Koska aikataulu oli tiukka, ajoimme Pietarin ohitustien kautta Suomenlahden poikki vievälle patotielle, joka lähtee Suomenlahden eteläpuolelta Puskinin kaupungin kohdalta kohti Terijokea. Keskikohdalla ajoimme Suomenlahden ali tunnelissa. Tässä kohtaa ovat ne ne patosulut, joilla myrskyn aikana suljetaan Suomenlahden pohjukka ja näin vältetään veden nousu Pietarin kaduille. Terijoen puolella pysähdyimme ruokailemaan mukavaan rantaravintolaan. Oli nautinnollista herkistellä laineiden liplatuksen tunnelmassa ilta-auringossa. Aika oli jälleen matkata pyhiinvaeltajana ja viimeinen pitkä taival täältä Viipurin kautta rajalle alkoi. Kotona Vuosaaressa olin maanantain vastaisena yönä kello 01.30. Tämän jälkeen hain vielä koiran hoidosta. Väsyneenä, mutta hyvällä mielellä ja monta asiaa ja elämystä rikkaampana! Taustaa miksi Syväri? Olen kirjoittanut kirkkokunnan Aamun Koittoon artikkelin Syvärin luostarista. Miksi juuri Syväri? Tein vuonna 1998 juttua Suomessa asuvasta uniaattipapista, isä Roobert Caluwestä, joka täytti silloin 80 vuotta. Hän toimi Ekumeenisessa keskuksessa Espoossa. Keskustelumme kuluessa tuli esille myös Syvärin luostari. Tällöin hän antoi minulle nipun mustavalkoisia valokuvia, jotka oli kuvattu Syvärin luostarista 1942 _ 1943. Kuvien innoittamana tein silloin jutun Syväristä lehteemme. Näin silloin vielä hiukan, joten pystyin tutkimaan kuvia luku-TV:n avulla. Sain tällöin käsityksen luostarista, kirkoista ja sisäinteriööreistä. Sen jälkeen ajatuksissa pohdin miten päästä tuonne Aunukseen ja Syvärin luostariin. Seuraava kohde on joko Solovetskin luostari Vienanmeressä tai Kreikan Athosvuoren luostaritasavalta.

Pyhiinvaellustervehdyksin ipodiakoni Timo, 2013