TIMO LEHTOSEN MATKAKERTOMUS SYVÄRIN LUOSTARIIN

Ortodoksina tulee tehtyä vuosittain jokin pyhiinvaellusmatka luostariin tai muuhun kirkolliseen kohteeseen. Näin olen käynyt säännöllisesti jossain päin joko Suomessa tai Venäjällä _ kuten syksyllä 2013. Kohteina ovat olleet etenkin luostarit, joista voin mainita Vanhan Valamon ja Konevitsan luostarit Laatokalla. Olen saanut mahdollisuuden tutustua Pietarissa Johannes Rilalaisen nunnaluostariin, jonne on haudattu kunnioitettu Johannes Kronsdtatilainen (1829 _ 1908). Hänet kanonisoitiin pyhäksi 1998. Moskovassa olen tutustunut Danielin ja Novodevitsin luostareihin ja Sagorskissa Pyhän Sergein Lavraan.Virossa olen käynyt Kuremäen nunnaluostarissa, jossa sain palvella alidiakonina Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksein toimittamassa liturgiapalveluksessa. Mieleen painuvin luostari oli Pihkovan Petserin luolaluostari ja mahdollisuus osallistua luostarin vuosittaiseen praasniekkaan eli temppelin nimijuhlaan ja kulkea ristisaatossa paikallisten naisten kukilla ja kasveilla päällystämää tietä pitkin Uspenian juhlassa. Käynti Petserin luostarin katakombeissa oli todella kokemus. Usean sadanmetrin käytävät on kaivettu hiekkapenkereeseen, sillä luostari on jokilaaksossa. Tällä matkalla oli mahdollisuus tutustua kirjailija Tito Collianderin taloon, jossa hän asui vaimonsa kanssa 1935 -luvulla, kirjoittaessaan romaania Ristisaatto. Museona toimiva talo sijaitsee luostarialueen lähellä luostaria. Syvärinjoella olen kahdesti kulkenut isolla jokialuksella, kun tein kaksi matkaa Pietarista Laatokan kautta Ääniselle ja Kizin saarelle. Edellä mainittujen matkojen lisäksi tein kulttuurimatkoja Neuvostoliiton aikana Moskovan ympäristön kulttuurikohteisiin, kuten Vladimiriin, Susdaliin ja Novgorodiin. Venäjänmatkoja on kertynyt passienleimojen mukaan yli 30 reissua.

Jatka lukemista “TIMO LEHTOSEN MATKAKERTOMUS SYVÄRIN LUOSTARIIN”

PARANTAVA PYHIINVAELLUSMATKA SYVÄRILLE

Itä-Helsingin ortodoksit ry järjesti 6.–8.9.2013 jo perinteisen pyhiinvaelluksensa Syvärin luostariin. Matkaan osallistui 19 pyhiinvaeltajaa, ja hengellisenä johtajana toimi isä Jyrki Penttonen. Kesäinen aurinkoinen sää loi matkalle erityisen lempeät ja valoisat puitteet. Lähtö tapahtui omalla tilausbussilla varhain perjantaiaamuna. Edellisellä viikolla olimme saaneet viettää pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen (1448–1533) temppelijuhlaa kappelissamme Mellunmäessä – 480 vuotta pyhittäjän tuonilmaisiin menosta. Pyhittäjän ikoni asetettiin nyt bussimme etulasia vasten turvaamaan matkaamme. Rajamuodollisuudet sujuivat kohtuullisen ripeästi, ja Viipurissa lounastimme vuonna 2009 avatun Victoria-hotellin modernissa ravintolassa. Aikaa jäi myös ostosten tekoon torilla ja kauppahallissa sekä pieniin kävelyretkiin. Matkalla Pietariin poikkesimme Kivennavalla Lintulan luostarissa. Sodissa tuhoutuneen Pyhän Kolminaisuuden kirkon rakennustyöt ovat viime kesän aikana edenneet ripeästi. Säilyneen kivijalan päälle on noussut luostarin vanhojen piirustusten mukainen kirkko. Pyhäkkö on jo melkein valmis, ja siellä voidaan toimittaa jumalanpalveluksia. Paikallinen nunna esitteli meille kirkkorakennuksen. Lauloimme kirkossa ja muistoristillä.

Jatka lukemista “PARANTAVA PYHIINVAELLUSMATKA SYVÄRILLE”